Suomalainen uutismedia on maailman vahvimpia

4.4.2018

FIAM lanseerattiin virallisesti tänään 4.4.2018. Tilaisuudessa tarkasteltiin suomalaista internetin kuluttajaa sekä nähtiin vertailuja kotimaisten ja kansainvälisten medioiden välillä.

Kotimaiset mediayhtiöt tavoittavat kuukausittain tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla 94,3% suomalaisista internetinkäyttäjistä ja mobiililaitteilla nettiä käyttävien tavoittavuus on lähes täysi sata, 99,4%.

– Ensimmäisten virallisten, helmikuun tulosten perusteella nähdään, että kotimaisten medioiden tavoittavuus on erinomainen, toteaa tilaajia edustavan Media Metrics Finlandin toimitusjohtaja Tomi Härmä.

FIAMin pohjalla ovat comScoren yleisömittaustuotteet. comScore on tehnyt vertailua muutamien Euroopan maiden osalta, jossa heidän mittauksensa on käytössä samaan tapaan kuin Suomessa.

Kahdenkymmenen suurimman median joukkoon mahtuu Suomessa comScoren selvityksen mukaan peräti 12 kotimaista verkkosivustoa, kun vastaava luku vertailumaista Espanjassa on kuusi ja Iso-Britanniassa vain kolme sivustoa. Pohjoismaalaisten median kulutus poikkeaakin muusta Euroopasta, Norjassakin kotimaisia medioita on 11 suosituimpien joukossa. Vertailussa on tarkasteltu tietokoneilta tapahtuvaa käyttöä.

– Median kulutus on erittäin kotimaista ja erityisesti uutismedia on globaalisti vertailtuna vahva Suomessa, kertoo comScoren myyntijohtaja Juha Ourila.

Suuret uutismediat tavoittavatkin Suomessa erittäin hyvin. Kaupallisista medioista suurin, Ilta-Sanomat tavoittaa 75% kaikista internetin käyttäjistä joko tietokoneella, älypuhelimella tai tabletilla, kun vertailumaiden vastaavat suurimmat mediat Daily Mail (UK) tavoittaa 52% ja El pais (Espanja) 57% omien maidensa internetin käyttäjistä. Seuraavaksi suurimpien medioiden kohdallakin erot tavoittavuudessa ovat niin ikään parikymmentä prosenttiyksikköä. Vertailtuna amerikkalaisiin uutismedioihin erot ovat vielä tätäkin suurempia.

Median kulutuksen ilmiöt ja maailman tapahtumat näkymät myös FIAMissa

Helmikuussa suurimmaksi mediaksi nousi Yle, joka tavoitti 81% internetinkäyttäjistä, suurin kasvu oli olympialaisia esittäneessä Yle Areenassa. Kokonaisuudessaan eri medioiden urheiluosioiden kuukausitavoittavuus kasvoi 19% tammikuusta. Kuukausikohtaisia eroja tuloksissa on näin ollen myös suurten medioiden osalta. Mittaus itsessään on liitteenä olevia kuukausitavoittavuuslukuja laajempi sisältäen myös muun muassa vierailujen määrän, keskimääräisen päivän tavoittavuuden ja käyttöminuutit. Kaikkea tietoa voidaan tarkastella myös eri sukupuoli- ja ikäryhmissä sekä eri päätelaitteiden ja alustojen osalta.